Pelatut ottelut

26.3.2023 17.00
Naiset - Helsinki United II3 - 3 » 26.3.2023 14.00
Tiikerit - Naiset2 - 2 »

Verkkokauppa

Kannatusjäsenyys yritysKannatusjäsenyys yritykselle. Sisältää kausikortin sekä bannerin seuran nettisivuilleLue lisää »

A-nuorilla perjantaina edessään neljän pisteen ottelu

19.02.2008

Tulevana perjantaina on LoSB:n A-nuorilla edessään kauden tärkein ottelu tähän saakka. Tennariin saapuu vierailulle TPS Turusta, joka on viininpunaisten kanssa tasapisteissä karsijan paikalla sarjasta alaspäin. Perjantain keskinäisen kohtaamisen jälkeen molemmilla joukkueilla on vielä kolme ottelua jäljellä runkosarjassa, joten nyt puhutaan todellisesta neljän pisteen ottelusta.

Joukkueet ovat kohdanneet jo kahdesti tällä kaudella ja vaikka LoSB hävisikin avausottelun Lohjalla maalien valossa lukemin 2-7, niin jokainen muistaa, että " hovissa " tuo ottelu muutettiin jälkeenpäin LoSB:n 5-0 voitoksi koska TPS:lla oli tuolloin kokoonpanossa edustuskelvoton pelaaja. Toinen ottelu Turussa päättyi riemastuttavasti viininpunaisten 5-6 vierasvoittoon ilman lisenssi-epäselvyyksiäkin.

 

TPS on noussut ahdingosta

TPS tuomittiin siis kauden alussa jälkikäteen kolmessa ottelussa 0-5 hävinneeksi, kun joukkue oli peluuttanut edustuskelvotonta pelaajaa ryhmässään. Näin TPS omasta hölmöilystään johtuen joutui lähtemään kunnon takamatkalta alkukierroksien jälkeen kuromaan eroa umpeen muihin joukkueisiin. Westend Indiansin turkulaiset ohittivat jo ajat sitten ja nyt TPS on noussut takaa LoSB:n rinnalle tasapisteisiin. Lohkon viimeinen joukkue putoaa suoraan 1. divisioonaan ja toiseksi viimeinen karsii sarjapaikastaan.

TPS:n on pelannut melko ailahtelevasti koko kauden ja siitä hyvänä esimerkkinä käy se, kun TPS kohtasi kotonaan Espoon Oilersin kahdesti reilun kahden viikon sisällä. Ensimmäisen ottelun voiton vei Oilers jatkoajan jälkeen ja toisessa ottelussa TPS takoi tylyt 14-1 lukemat tulostaululle. Molemmat ottelut pelattiin lähes samoilla kokoonpanoilla.

TPS:n tehomiehinä joukkueessa häärii Mikko Hautaniemi ( 35+10 ) ja Lasse Paju ( 14+30 ), jotka molemmat löytyy länsilohkon pistepörssin kärkisijoilta. Joukkueen tunnetuin nimi silti lienee Mikael Lax, joka on pelannut ainoastaan seitsemän ottelua tällä kaudella A-nuorissa, sillä tämä tulevaisuuden lupaus kuuluu jo miesten liigajoukkueen ehdottomiin runkopelaajiin. Saa nähdä, onko Lax mukana Lohjalla?

 

LoSB taistelee sarjapaikastaan

Viininpunaisten otteet ovat sujuneet viime aikoina mollivoittoisesti ja kolmen peräkkäisen tappion seurauksena joukkue on saanut heittää hyvästit pudotuspeli-unelmille. Nyt taistellaan vain ja ainoastaan sarjapaikan puolesta ja siinä riittääkin tavoitetta kerrakseen loppukaudeksi. Mahdollisuudet suoraan säilymiseen ovat vielä omissa käsissä.

LoSB on ikävästi kärsinyt viime aikoina kahden avainpelaajan loukkaantumisista ja Samuli Reijonen ja Sampsa Stigell ovat todennäköisesti koko loppukauden sivussa joukkueen vahvuudesta. Reijosen loukkaantuminen on myös syönyt Jussin Luoman tehoja viime peleissä ja joukkueen "ykkösnyrkki" on ollut hieman hakusessa.

Joukkueessa riittää kuitenkin potentiaalia selvästi parempaan, kuin mitä viime pelien otteet ovat antaneet ymmärtää. Silloin kun viininpunaiset jaksavat keskittyä koko 60 minuuttia siihen olennaiseen eli pelaamiseen, niin joukkue on silloin vaikeasti lyötävissä mille tahansa ryhmälle. Uskon, että kapteeni Nivukoski luotsaa viininpunaiset perjantaina kovaan taisteluun sarjapisteiden puolesta ja TPS ei tule todellakaan pääsemään helpolla.

Loppu-ohjelma tämän ottelun jälkeen LoSB:lla: Oilers ja IC-Akatemia vieraissa, sekä Indians kotona. TPS:lla puolestaan loppu-ohjelma on: Indians vieraissa, sekä Karhut ja Gunners kotona. Mielenkiintoinen kauden loppu tulossa. Perjantain LoSB-TPS ottelu alkaa kello 18.30!

 

 

 

Jarkko Hannuksela

05.03.2024Tytöt ja pojat 2015-2017 syntyneet
08.01.2024Salibandykerhot alkaa ti 9.1
02.06.2023Seuran päättäjäisissä palkitut
05.03.2023Miehet-ÅIF II torstaina 9.3 klo 18:30
04.03.2023Pojat 2013-2014 syntyneet hakee lisää pelaajia
21.01.2023Naisten edustuksella kotiturnaus sunnuntaina 22.1
11.12.2022Tennarin sisäänkäynti ja parkkipaikat
30.08.2022Miesten huippusalibandyä Lohjalla ke 7.9
02.05.2022Lohjan Salibandy ja Westend Indians seurayhteistyöhön
02.05.2022Kauden päättäjäiset ti 3.5

Siirry arkistoon »