Pelatut ottelut

31.3.2019
D-tytöt - Erä Viikingit musta3 - 5 » 31.3.2019
D-tytöt - Tiikerit13 - 2 »

D-tytöt - EräViikingit (6 - 6)

Aika: 3.2.2019
Paikka:
Sarja: D-tytöt etelä-Suomi, välisarja


Losb D-tytöt lähtivät lumituiskussa kohti Nurmijärveä ja Arkadia Areenaa. Puitteet olivat jälleen kunnossa ja ensimmäisessä pelissä kohdattiin tasapisteissä kärjessä meidän kanssa oleva EräViikingit.

Alussa ei oltu hereillä ja päästettiin vastustaja 5-0 johtoon jo toisen erän alussa. Mutta joukkue kokosi hienosti itsensä ja halu tehdä tästä vielä peli näkyi pelin edetessä. Ja kun saamme sen ensimmäisen maalin tehtyä niin sitten meitä ei pidättele enää mikään. Kolmannessa erässä oli hurja loppukiri, jossa 4 minuutin sisällä tehtailtiin  kolme maalia. Olimme vielä kaksiminuuttiA ennen loppua häviöllä ja aikalisällä pelaajat päättivät taistella loppuun asti. Sieltähän se tasoitus tulikin ja oli lähellä jopa voittomaalikin. 

Kiitos Losbin äidit ja isät katsomossa, jotka jaksoivat uskoa omiinsa ja kannustivat loppuun saakka!

Tasapelin ansiosta säilytämme piikkipaikan välisarjassa, jossa vain voittaja pääsee kevään jatkopeleihin. 

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 100:57VastustajaEi syöttäjää
0 - 210:33VastustajaVastustaja
0 - 310:49VastustajaVastustaja
0 - 416:59VastustajaVastustaja
0 - 519:00VastustajaEi syöttäjää
1 - 520:30Alakurtti JannaHelvelahti Aava
2 - 523:50Torpisto Olivia Tukiainen Viivi
3 - 524:15Saariaho HillaEi syöttäjää
3 - 640:05VastustajaVastustaja
4 - 640:25Helvelahti Aava Rekola Seela
5 - 643:52Torpisto Olivia Tukiainen Viivi
6 - 644:12Saariaho HillaRekola Seela
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
Torjunnat:
Pajari Oona: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Pajari Oona
Maalivahti
9Rekola Seela
Hyökkääjä
12Saariaho Hilla
Hyökkääjä
13Pajari Senja
Hyökkääjä
15Mäkelä Ilona
Hyökkääjä
19Alakurtti Janna
Hyökkääjä
23Torpisto Olivia
Hyökkääjä
27Helvelahti Aava
Hyökkääjä
30Hakulinen Senni
Hyökkääjä
33Lilja Minttu-Maria
Hyökkääjä
34Niitynpää Lempi
Hyökkääjä
43Mikkonen Olivia
Hyökkääjä
57Paasiaro Lilli
Hyökkääjä
76Tukiainen Viivi
Hyökkääjä
98Oksanen Emma
Hyökkääjä