Pelatut ottelut

26.3.2023 17.00
Naiset - Helsinki United II3 - 3 » 26.3.2023 14.00
Tiikerit - Naiset2 - 2 »

Verkkokauppa

Kannatusjäsenyys yksityishenkilöSeuran kannatusjäsenyyys kaudelle 2021-2022. Kannatusjäsenenä tuet seuran toiminnanLue lisää »

A:n ennakko: LoSB-TPS

23.09.2007

Tulevana lauantaina se sitten pärähtää käyntiin! Nimittäin kausi 2007-2008 korkataan virallisesti avatuksi Lohjalla lauantaina 29.9 kello 18 kun LoSB:n A-juniorit aloittavat oman taipaleensa nuorten SM-sarjassa ja heti perään sunnuntaina aloittaa miesten edustusjoukkue kautensa myös koti-ottelulla. Tässä ennakossa keskitymme pelkästään A-nuorten sarja-avaukseen, jolloin vastustajaksi saapuu TPS Turusta.

LoSB:n A-nuoret pelaavat siis SM-sarjaa länsilohkossa, jossa pelaa kahdeksan joukkuetta. Neljä lohkon parasta joukkuetta selvittävät tiensä play-off peleihin, lohkon toiseksi viimeiseksi jäänyt joutuu karsimaan sarjapaikastaan ja lohkon jumbotilalle päätyvä putoaa suoraan A-nuorten 1. divisioonaan.

Tuleva vastustaja TPS voitti viime kaudella nuorten SM-sarjan länsilohkon ja joukkue tiputti puolivälierissä Tapanilan Erän jatkosta. Välierissä lopulta mestaruuteen saakka porhaltanut HIFK oli turkulaisia niukasti vahvempi otteluvoitoin 2-0 ja nämä molemmat pelit olivat hyvin tasaisia vääntöjä. Pronssi-ottelussa Happeeta vastaan TPS:lle oltiin jo melkein ripustamassa mitaleja kaulaan kun joukkue johti ottelua 8-7 vielä 45 sekuntia ennen pelin loppua, mutta niin vain kävi kylmät turkulaisille ja Happee iski kaksi maalia aivan päätöserän loppuhetkillä. Näin TPS sijoittui siis lopulta neljänneksi viime kaudella.

TPS:n joukkueesta vanheni viime kauden jälkeen yli-ikäiseksi neljä pelaajaa, sekä Teemu Jaakola vaihtoi seuraa Tampereen Gunnersiin. Viime kauden paras pistemies Mikko Hautaniemi on vasta 89-ikäluokkaa, joten hän on vielä monta vuotta vastustajien kiusana A-nuorissa. TPS:llä on farmisopimus tulevalla kaudella lietolaisen Marsalkan Pallon kanssa ja osa TPS:n junioreista tulee pelaamaan alkavalla kaudella myös miesten 3. divisioonan pelejä farmijoukkueessa. TPS:n A-nuoria valmentaa Ossi Vesalainen.

TPS:n A-nuoret näyttivät jo iskukykyään harjoituspeleissä, joissa mm. LoSB:n edustusjoukkue sai nöyrtyä turkulaisnuorille TTT-turnauksessa. TPS:n edustuksella on myös peli heti seuraavana päivänä A-nuorten Lohjan vierailun jälkeen, mutta en usko, että yhtään TPS:n A-nuorta jää saapumatta Tennariin sunnuntain edustuksen pelin takia, sillä TPS:n miehissä ei junioreilla ole juurikaan merkittävää roolia joukkueessa tällä hetkellä.

 

LoSB lähtee sarja-avaukseen haastajana

Sarjanousija LoSB:n joukkueesta vanheni viime kauden päätteeksi kuusi pelaajaa ja valmennusjohdolla onkin ollut täysi työ kouluttaa uusia tulokkaita joukkueen vastuunkantajiksi. Urakkaa ei yhtään helpota ainakaan se, että joukkueen ykköshyökkääjä Samuli Reijonen loukkaantui ja on poissa todennäköisesti ainakin koko syyskauden. Erittäin paha menetys A-nuorille sekä edustukselle, mutta näillä mennään. Samoin armeija tietenkin sotkee kuvioita jonkin verran, mutta niinhän se tekee myös vastustajille.

LoSB:n koko viime kausi perustui varsinkin ratkaisu-otteluissa erittäin hyvään koko joukkueen puolustuspeliin ja jos tuo kulmakivi toimisi tukena myös alkavalla kaudella, niin tulisimme näkemään kauden aikana vielä monta jätti-yllätystä. Se jää nähtäväksi. Joukkueen maalivahtipeli pitäisi olla ainakin kuosissa Antti Herlevin ja Jonas Koistisen johdolla, siihen on hyvä rakentaa joukkueen kokonaisvaltaista puolustuspeliä.

Entä sitten LoSB:n hyökkäyspää? Suurimmat odotukset on tietenkin ladattu Reijosen poissaollessa Jussi Luoman ja Niko Bergholmin harteille, mutta kyllä joukkueesta löytyy paljon muitakin potentiaalisia pelaajia maalintekoon. Se on kuitenkin päivänselvää, että tulevat maalipaikat on käytettävä hyväkseen maksimaalisesti, jos viininpunaiset mielii ottaa pelistä sarjapisteet mukaansa. Joukkue tulee voittaakseen tarvitsemaan 110% onnistumisen tulevana lauantaina ja jos näin tulee käymään, niin parempaa lentävää lähtöä joukkue ei voisi kuvitellakaan tähän kauteen. Sillä homma ei ainakaan helpotu seuraavassa sarja-ottelussa kun joukkue matkaa Seinäjoelle SPV:n vieraaksi. Valitettavasti itse en pääse seuraamaan tätä peliä kuin yhden erän verran, mutta toivotetaan viininpunaisille menestyksellistä sarja-avausta lauantaina!

 

PS. Moilaselle olen luvannut jokaisesta maalista (vastustajan verkkoon) pullollisen energiajuomaa saksalaisesta elintarvikeliikkeestä.

 

 

Jarkko Hannuksela

05.03.2024Tytöt ja pojat 2015-2017 syntyneet
20.01.2024Eddy Sobottin juhlaottelu pe 26.1
08.01.2024Salibandykerhot alkaa ti 9.1
27.11.2023Miesten kotiottelut joulukuussa
16.10.2023Harrasteryhmät tauolla syyslomalla
02.06.2023Seuran päättäjäisissä palkitut
05.03.2023Miehet-ÅIF II torstaina 9.3 klo 18:30
04.03.2023Pojat 2013-2014 syntyneet hakee lisää pelaajia
21.01.2023Naisten edustuksella kotiturnaus sunnuntaina 22.1
11.12.2022Tennarin sisäänkäynti ja parkkipaikat
30.08.2022Miesten huippusalibandyä Lohjalla ke 7.9
02.05.2022Lohjan Salibandy ja Westend Indians seurayhteistyöhön
02.05.2022Kauden päättäjäiset ti 3.5
07.03.2022Eddyn viimeinen kotipeli ti 8.3 klo 18.30
04.03.2022Edustuksilla kauden viimeiset kotiottelut
08.02.2022Legendat kohtaa ja Miehet-SBS Kings LA 12.2
05.12.2021Miehet-FOSU su 12.12
05.12.2021Koronapassi käyttöön yksittäisissä otteluissa
14.07.2021Indians-TPS ke 8.9 Tennarissa
30.11.2020Naisten ottelut pelataan ilman yleisöä
16.11.2020Edustusjoukkueet kotikentällä
10.10.2020Kasvomaski seuran logolla
26.08.2020Ilmoittautuminen avattu salibandykerhoihin
14.05.2020Naisten liigajoukkue etsii pelaajia
14.05.2020Naisille uusi joukkue
05.05.2020LoSB ja VSS laajaan yhteistyöhön
24.03.2020Tule mukaan tukemaan seuran toimintaa
13.03.2020Tiedoite: Seuran kaikki tapahtumat peruttu toistaiseksi
13.03.2020Salibandykerhot peruttu toistaiseksi
10.10.2019Edustusjoukkueiden kausikortit
29.07.2019Pojat 2011-2012 syntyneet
05.11.2018Naiset-Latvia PE 9.11 klo 18.30
05.11.201805-pojat etsii maalivahteja
26.08.2018Junnut liigaan ja divariin
21.08.2018Salibandykerhoihin ilmoittautuminen käynnissä
31.07.201808/09 pojat hakee lisää pelaajia
07.05.2018Naisten raportti kaudesta
12.04.2018B-tytöt pronssiotteluun
04.04.2018Naisten divarikarsinnat
04.04.2018B-tyttöjen välierät
27.03.2018B-tytöt liigan puolivälieriin
19.03.2018Miesten kausi päätökseen voitolla
10.03.2018LoSBin A-nuoret karsivat SM-sarjapaikasta
05.02.2018Miehet-Rangers KE 7.3 18.30
05.01.2018Ilmoittautuminen kevään salibandykerhoihin käynnissä
22.11.2017A-poikien 1-divisioonan tapahtumaottelu KE 29.11
30.10.2017Toimitsijakoulutus KE 8.11
05.10.2017Pääsyliput/kausikortit miesten otteluihin
10.08.2017Uusi joukkue 2007-2009 syntyneille tytöille
07.05.2017Päättäjäisissä palkitut
27.04.2017Lohjan Salibandy voittoon "maaottelussa"
07.04.2017Miesten edustus jatkaa 2-divisioonassa
28.03.2017Miesten edustus ja B-tytöt play-off peleissä Tennarissa
22.10.2016Naiset: Kymmenestä seitsemään
28.09.2016Prisma-salibandykerhot
25.03.2008Kauden yhteenveto: Miehet ja A-nuoret
24.03.2008A-Pojat varmistivat sarjapaikkansa
18.03.2008A-nuoret: LoSB - SB Heinola karsinta-ennakko
17.03.2008Naiset: LoSB - BK NGD karsinta-ennakko
17.03.2008Miehet: LoSB - M-Team karsinta-ennakko
05.03.2008A-nuoret: LoSB-Indians perjantaina
24.02.2008Sarjakärki Nokian Krp keskiviikkona Tennariin
19.02.2008A-nuorilla perjantaina edessään neljän pisteen ottelu
14.02.2008LoSB-Woodcutters, ennakko
11.02.2008LoSB-Rangers keskiviikkona
08.02.2008LoSB kaatui SBS Porille saappaat jalassa
04.02.2008Miehet ja A-nuoret tulessa Tennarissa
21.01.2008LoSB-AFC ja LoSB-Karhut, naiset
17.01.2008LoSB:lle maukas voitto FoSu:sta
14.01.2008Naisilla koti-ottelut viikonloppuna
13.01.2008LoSB-FoSu keskiviikkona Tennarissa
09.01.2008Miehille jälleen kirvelevä tappio
01.01.2008LoSB:lla superviikonloppu Loppiaisena
06.12.2007LoSB:n miehet hävisivät Koo-Vee:lle
05.12.2007LoSB:n A-nuoret ja naiset tulessa viikonloppuna Tennarissa
03.12.2007LoSB-Koo-Vee keskiviikkona
29.11.2007Naiset kukistivat hienosti Classic II:n
26.11.2007Kärkijoukkue Classic II saapuu naisten vieraaksi keskiviikkona
22.11.2007Miia Kähkönen haastattelussa
22.11.2007Nokian KrP otti LoSB:sta rutiinivoiton
19.11.2007LoSB-Nokian KrP keskiviikkona
17.11.2007LoSB:n naiset ottivat makoisan voiton SSV:stä
16.11.2007LoSB:n A-nuorilla kalavelkoja SPV:lle
12.11.2007LoSB:n naisten vieraaksi perjantaina SSV
28.10.2007LoSB kaatui Johnny Ojalaan
24.10.2007Viikonlopun tuhti ennakkopaketti
18.10.2007LoSB ja Rangers päätyivät pistejakoon
15.10.2007LoSB-Rangers keskiviikkona
15.10.2007LoSB:n A-nuoret hävisivät niukasti Oilersille
11.10.2007LoSB:n A-nuoret haastavat Espoon Oilersin sunnuntaina
07.10.2007LoSB:n naiset nappasivat makean voiton jatko-ajalla
06.10.2007LoSB:n naisille niukka tappio SPV:lle
05.10.2007LoSB taisteli - mutta hävisi
03.10.2007Naiset avaavat kauden kahdella kotipelillä
02.10.2007LoSB-FBT Karhut perjantaina
01.10.2007LoSB taipui SBS Porille
24.09.2007Ottelu-ennakko: LoSB-SBS Pori
23.09.2007A:n ennakko: LoSB-TPS
17.09.2007LoSB-SB Pro2 otteluraportti
12.09.2007Timo Pekki valottaa A-nuorten näkymiä

Näytä lisää »