Miehet 1 - Erä-Akatemia (4 - 5)
Aika:
22.8.2008 19.30 LoSB:n miesten vastustajaksi Tennariin saapui perjantai-iltana 1. divisioonan Erä-Akatemia Helsingistä. Viininpunaiset lähtivät otteluun ilman A-junioreita, jotka olivat samaan aikaan omassa harjoitusottelussa M-Teamia vastaan Ruskeasuolla. Kotijoukkue kokeili taas tässäkin ottelussa uusia koostumuksia - osa toimi ja osa ei. Tässä valmentaja Jarkko Hannukselan kommentit pelin jälkeen: - " Lopputulos 4-5 mairittelee meitä, sillä totuuden nimissä on sanottava, että Erä-Akatemialla oli huomattavasti enemmän maalipaikkoja tässä ottelussa. Vastustajat hallitsivat koko pelin pallollista peliä ja me olimme helisemässä nopeiden ja taitavien vastustajien kanssa." - "Me lähdimme kokoonpanosta johtuen tähän otteluun maltillisella matalalla karvauksella ja luovutimme suosiolla pallollisen hallinnan vastustajalle. Mutta se ei missään nimessä kuulunut meidän pelisuunnitelmaan tässä ottelussa, että vastustaja pääsee vaarallisesti puhkomaan meidän puolustusta jatkuvilla poikittaissyötöillä. Meillä on vielä hirveästi opeteltavaa oman pään pelaamisessa, sillä yksikään pelaaja ei voi nukkua kun viisikkona puolustetaan." - "Hyökkäyspään pelaamiseen ei olla vielä hirveästi kiinnitetty huomiota tässä vaiheessa ja se myös näkyi selvästi tänään. Oma pallollinen pelaajamme jäi kulmassa täysin ilman apuja tänään ja siitä syystä emme päässeet juurikaan kierrättämään palloa koko viisikon voimin hyökkäysalueella. En ole missään tapauksessa tyytyväinen joukkueen esitykseen. - "Tämän pelin onnistujia olivat Marko Norrby kolmella maalillaan ja voisin melkein väittää, että Norrbyn laukaus lähtee mailamerkin vaihdon jälkeen entistä tulisemmin. Puolustuksessa pari Rask-Tynkkynen suoriutui urakastaan melko hyvin ja maalissa Jarno Koivula kuului myös illan onnistujiin. Keskiviikkona vieraaksi saapuu kohuttu HIFK ja silloin uskon joukkueen syttyvän automaattisesti tähän kamppailuun!" |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 | 02:34 | Norrby Marko | Tukiainen Tommi |
1 - 1 | 05:27 | Vastustaja | Vastustaja |
1 - 2 | 08:16 | Vastustaja | Vastustaja |
1 - 3 | 20:41 | Vastustaja | Vastustaja |
2 - 3 | 22:06 | Norrby Marko | Mattila Mikko |
2 - 4 (yliv.) | 32:23 | Vastustaja | Vastustaja |
2 - 5 | 46:43 | Vastustaja | Vastustaja |
3 - 5 | 55:30 | Tuntematon pelaaja | Nikkilä Antti |
4 - 5 (yliv.) | 59:46 | Norrby Marko | Tynkkynen Tuomas |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|---|---|
31:04 | Ståhlberg Jerry | 2 min |
36:09 | Nikkilä Antti | 2 min |
39:07 | Vastustaja | 2 min |
59:14 | Vastustaja | 2 min |
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
2 | Jolkkonen Juuso | Hyökkääjä |
7 | Tynkkynen Tuomas | Puolustaja |
10 | Ståhlberg Jerry
| Puolustaja |
11 | Norrby Marko | Hyökkääjä |
12 | Mattila Mikko
| Hyökkääjä |
16 | Pekki Pertti
| Puolustaja |
17 | Tukiainen Tommi | Hyökkääjä |
18 | Reijonen Samuli | Hyökkääjä |
20 | Hiltunen Tuomas | Hyökkääjä |
23 | Tuovinen Teemu | Hyökkääjä |
24 | Nurmi Ville | Hyökkääjä |
25 | Rask Pekka | Puolustaja |
30 | Aaltonen Petri | Hyökkääjä |
33 | Koistinen Jonas | Maalivahti |
35 | Mikkonen Antti | Maalivahti |
47 | Sobott Eddy | Hyökkääjä |
71 | Palenius Tommi
| Hyökkääjä |
81 | Nikkilä Antti
| Puolustaja |
86 | Karjanmäki Sami | Hyökkääjä |
- | Hannuksela Jarkko | Valmentaja |
- | Koivula Jarno | Maalivahti |
- | Sinkko Mikko | Valmentaja |