26.3.2023 17.00
Naiset - Helsinki United II3 - 3 »
26.3.2023 14.00
Tiikerit - Naiset2 - 2 »
Naiset - Rangers (0 - 2)
Aika:
18.2.2007 11.00 (0-0,0-1,0-1) Laukaukset: LoSB 9+15+14=38 Torjunnat: LoSB/ Sassi 7+4+8=19 LoSB:n kentälliset ottelussa: Saarni-Kaukojärvi-Kilpiäinen Dahlman-E.Roine Maalissa Jenni Sassi Avauserä Rangersin hallintaa, tasaisen tuloksetonta molemmin puolin Edellisen turnauksen notkahduksia lähdettiin paikkaamaan Kauklahden THT-Centeriin. Viime turnaus oltiin sovittu tilastotappioiksi ja keskittyminen oli suunnattu jo tuleviin koitoksiin. LoSB lähti otteluun tutulla noin 60% 1-2-2 karvauksella, joka osoittautuikin kohtuullisen toimivaksi Rangersia vastaan. Avauspeli oli tukossa puolin ja toisin, mutta Rangers oli kuitenkin paremmin hereillä heti ottelun alusta asti. Lohjalaisten valmistautuminen oli jälleen kerran huolimatonta ja löysää. Avauserä maaliton tasapeli, mutta laukaukset Rangersille 16-9. Lohjalaisten peli yhä ponnetonta, Rangers osuu kertaalleen Toiseen erään lähdettiin yhä kolmella kentällisellä. Vaikka hyökkäyspäässä ei liiemmin onnistumisia ollutkaan tullut, puolustuspää oli kuitenkin pitänyt toistaiseksi. Molemmat joukkueet kyttäsivät toisen virheitä ja pyrkivät iskemään vastaiskuista. Toisessa erässä ei pelillisiä ihmeitä vieläkään nähty, mutta takaisku koettiin ajassa 26.46, kun Rangersin Erja Anttosen maskin takaa laukoma löysä laukaus putosi aivan takatolpan juureen ja yllätti LoSB- maalivahti Jenni Sassin. Samalla, kun pitää antaa Rangers- hyökkääjille tunnustus hyvin tehdystä maskista, ansaitsee LoSB muistutuksen oman alueen pelaamisesta. Laukaus oli niin voimaton, että sen eteen olisi pitänyt ehtiä vaikka vastustajan kenttäpäädystä asti. Merkkauspelistä ei ollut tietoakaan, jollei sitten kolmen metrin päässä seisoskelua sellaiseksi lasketa. Viimeiseen erään lähdettiin Rangersin 0-1 johdosta. Kolmas erä aavistuksen parempi, tehottomuus vaivaa Päätöserään lähdettiin kahdella kentällisellä. Tiivistys toi ehkä ripauksen kaivattua tempoa lisää, mutta tehottomuutta sekään ei poistanut. Laukaukset suuntautuivat pääsääntöisesti päin ensimmäistä potentiaalista kirkkonummelaista, tai yli, tai ohi. Lohjalaisilla oli paikkoja useampaankin maaliin, mutta tällä kertaa ei maalinteko maistunut. Ottelun lopussa LoSB pääsi pelaamaan muutaman minuutin kuudella viittä vastaan, mutta Rangers sai paineen lohjalaisten päätyyn, eivätkä kaksinkamppailuissa pehmeät viininpunaiset onnistuneet saamaan palloa Rangersilta pois. LoSB joutui palauttamaan maalivahdin maaliin, mutta sekään ei silti estänyt Rangersia taittamasta lohjalaisten selkärankaa lopullisesti, sillä ajassa 43.32 syntyi ottelun lopullisesti ratkaissut osuma. Lopputulos LoSB 0-2 Rangers. Loppukommentit: LoSB- naiset puristavat mailaa tällä hetkellä turhan lujaa. Joukkue luo itselleen turhia paineita, eikä rento peruspeli löydy millään keinolla. LoSB on pelannut tällä kaudella huonompiakin otteluita, eikä tästä ottelusta itse asiassa löydy tehottomuuden lisäksi mitään muuta yksittäistä syytä tappiolle. Peruspelaaminen on löysää, kaksinkamppailut hävitään ja tekemisestä nyt vaan puuttuu se jokin, se groove. Tommi Fäldt |
| Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
|---|---|---|---|
| 0 - 1 | 26:46 | Auttonen Erja | Nylander Piia |
| 0 - 2 | 43:32 | Järvinen Jenni | Ei syöttäjää |
| Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
|---|---|---|
| 29:52 | Roine Ella | 2 min |
| No. | Pelaaja | Pelipaikka |
|---|---|---|
| 4 | Ilves Saija | Puolustaja |
| 6 | Dahlman Jonna | Puolustaja |
| 7 | Pisteri Nina | Hyökkääjä |
| 9 | Kaukojärvi Tiia
| Hyökkääjä |
| 10 | Vahtera Meri | Puolustaja |
| 14 | Roine Ella | Puolustaja |
| 15 | Mäkelä Taru | Hyökkääjä |
| 21 | Saarinen Jasmin | Puolustaja |
| 23 | Westerlund Jenni | Hyökkääjä |
| 24 | Roine Saila | Hyökkääjä |
| 27 | Kilpiäinen Mira "A" | Hyökkääjä |
| 30 | Sassi Jenni
| Maalivahti |
| 32 | Moilanen Neea | Hyökkääjä |
| 34 | Pekki Pauliina | Maalivahti |
| 45 | Salmi Riikka | Hyökkääjä |
| 89 | Saarni Maria | Hyökkääjä |
| - | Fäldt Tommi | Valmentaja |
| - | Honkanen Mikko
| Valmentaja |
| - | Kaukojärvi Tapio | Joukkueenjohtaja |
| - | Nissinen Mikko | Huoltaja |
| - | Seppälä Anssi | Valmentaja |